16.05.2012 - 12:22
Dream Team pelasi kauden kolmannen sarjaottelunsa, ja otti samalla kauden kolmannen voittonsa. Keskisen nurmella pelatun ottelun hahmo oli kolme maalia laukonut Kimmo Kariniemi.
Ottelu alkoi varsin vauhdikkaasti, ja jo muutaman minuutin pelin jälkeen pallo kävi DT:n tolpassa. Noin 20-metristä lähtenyt kova laukaus painui ruuhkan läpi, ja DT:n onneksi pallo osui sisäpuolella tolppaa ja painui toiselta puolelta ohitse. Muutama minuutti myöhemmin sattui K-Pallolle paha harhasyöttö oman maalin edustalla. Pallo olisi mennyt päätyrajasta yli, mutta K-Pallo pakki lähti purkamaan keskellepäin, johon Kimmo Kariniemi pääsi väliin ja tuokkasi lähes tyhjiin 1-0 avaus maalin ottelun 8.minuutilla. Jatkoa tuli ottelun 28.minuutilla, kun Kariniemi pääsi läpi ja teki ottelun toisen maalinsa. Pari minuuttia edellisestä ja palloa kaivettiin kalajokisten verkoista, maalintekijänä kukapa muukain kuin Kimmo Kariniemi. Tämä oli myös puoliaikatulos.
Toisella puoliajalla K-Pallo painosti kovasti kotijoukkueen puolustusta, mutta laukaukset suuntautuivat enemmän raviradalle kuin Miikka Isosalon vartioimaa maalia kohti.
Kokoonpano: Isosalo, Marjakangas, Latvala, Yliluoma, Hyvärilä (55' Sorvisto) Määttänen, Kukkola (12' Hemmilä), Muhonen, Rauhala (45' Nikula), Kariniemi, Rajaniemi.
DT:n ottelut jatkuvat ensi viikon keskiviikkona Pedersöressä PeFF:in vieraana.


12.05.2012 - 18:37
DT kävi kruunubyystä taistelemassa kolme pistettä. Peli oli tasaista ja kovaa vääntöä pienellä ja tuulisella hiekka kentällä. Hienouksia ei juuri nähty. Kaksinkamppailujen voitto oli tärkeää tänään. Pari hyvää yksilösuoritusta ja puolustuksen varmuus toi tänään pisteet. Ensimmäinen maalituli 23 minuutilla Tuomo Marjakankaan vaparista. Toinen maali 33 minuutilla Antti Kukkola taisteli itsensä laidalta läpi ja syötti päätyviivalta alaviistoon, josta Petteri Kajasmaa sijoitti 0-2. 69 minuutilla Kotijoukkueen Joonas Levander pääsi puolittain läpi ja tuikkasi kavennuksen pienestä kulmasta, maalivahdin längistä. Jukka Rauhala purjehti 67 minuutilla laidaltaan läpi ja sijoitti takakulmaan 1-3 voittolukemat.
Keskikentän kolmikko Antti Kukkola, Petteri Kajasmaa ja b-juniori ikäinen Joonas Boren pelasivat hyvän pelin. Myös oikeapakki Tuomo Marjakangas hoiti tonttinsa hienosti.
Sami Hautakoski MV, Jari Hyvärilä, Antti Kukkola, Juho Muhonen, Petri Määttänen (59 Joni Rajaniemi), Jukka Rauhala, PEtteri Kajasmaa, Tuomo Marjakangas, Kristian LAtvala, Ville Yliluoma, Joonas Boren.
08.05.2012 - 11:38
Dream Team kohtasi maanantaina 7.5 Regions Cupissa kokkolalaisen Reiman, joka kävi nappaamassa 0-1 voiton Ylivieskasta.
Ottelu alkoi varsin tasaisissa merkeissä, mutta ottelun edetessä divaria korkeammalla pelaava Reima otti ottelua hiljalleen hallintaansa. Dream Teamin Lauri Peltosella oli hyvä paikka siirtää DT johtoon, mutta sijoitus meni niukasti ohi. Aivan ensimmäisen puoliajan lopulla Reiman painostus tuotti tulosta. Laidasta nopeasti annettu vapaapotku yllätti nuoren DT porukan, ja laidasta annetun keskityksen jatkotilanteesta Reima laukoi ottelun ainokaisen 16-rajalta.
Toisella puoliskolla DT pääsi pelaamaan myötätuuleen, ja yhden miehen ylivoimalla viimeiset 25.minuuttia, mutta hyötyä ei saatu tällä kertaa käytettyä. Näin Reima voitti ottelun, ja siirtyi 3.kierrokselle.
Valmennuksen sana ottelusta: Pelattiin ottelussa varsin nuorella miehistöllä, kun perjantain sarja-avauksesta kentällä oli vain 4 samaa miestä. Haluttiin antaa pelikokemuksta nuorille miesten peleistä. Sarjaottelut jatkuvat lauantaina HBK vastaan, jolloin näistä nuorista osa saattaa olla jo silloin mukana.



04.05.2012 - 22:15
Fc Ypa2 elikkä dream team otti kolmepistettä kauden avauspelissä. Ottelu oli pienellä nurmikentällä tasaista vääntöä. Molemmilla joukueilla oli pari puolittaista paikkaa. Ainoan osuman puski Kimmo Kariniemi Lauri Peltosen keskityksestä vartti ennen loppua. Maalin jälkeen Ypalla oli pari paikka tehdä lisäosumia. Mutta Kimmon sijoitus osui tolppaan ja B-juniori ikäisen Joona Pekkalan kurotuksen vastustaja ehti juuri katkaista. Myös Jukka Rauhala pelasi itsensä kerran läpi, mutta sijotus maalin yli.
Pelaajien esitys ja taistelu oli hyvää ensimmäiseksi peliksi. Vaikka pallo välillä poltteli jalassa. Kokeneet pelaajat näyttivät tällä kertaa osaamisensa mm. Antti Kukkola topparina, Juho Muhonen ja Tuomas Nikula keskikentällä. Fc Ypa 2:n maalilla Miika Toivola nappasi muutamat keskityspallot varmasti. Muutenkin puolustus pelasi hyvin.
Toivola (maalivahti), Marjakangas, Kukkola, Yliluoma, Sorvisto (46 hyvärilä), Latvala (75 Rajaniemi), Nikula, Muhonen, Rauhala (85 Pekkala), Kariniemi, Määttänen (46 Peltonen).



19.09.2011 - 08:36
Dream Teamin kausi päättyi lauantaina ottelulla Lohtajan Veikkoja vastaan. Ottelun päättyessä 2-2, säilyi DT:n kotitaika, joka on tällä hetkellä jo 20 ottelun mittainen. Kauden 2011 aikana voitettiin siis kotona 9 peliä ja kahdesti pelattiin tasan, maalisuhteella 39-11. Sarjan maalikuninkuuden vei Kimmo Kariniemi 20 osumallaan, jotka syntyivät 12 eri ottelussa. Alla kauden päätöstilanne Nelosessa kaudella 2011:
|
Kirjoittaja

Jalkapalloseura FC YPA II:n, Dream Teamin blogi, jossa käsitellään kuumia jalkapallotunnelmia kentällä sekä kentän ulkopuolella.
|