Dream Team kävi hakemassa onnistuneesti pisteet Lohtajalta. Ennakkoon tiedettiin että kotijoukkue on fyysinen ja yritteliäs ja sellainen ottelu myös oli. Deetee pelasi ensimmäisen 20 minuuttia hienoa peliä eikä vastustajalla ollut juuri mahdollisuuksia. Hyökkäyksiä vyöryi kauttaaltaan ja niinpä Kimmo Karinniemen kahdella ja Petteri Kajasmaan yhdellä maalilla tilanne 0-3 vierasjoukkueelle.
Tämän jälkeen Dream Teamin liike loppui ja hyvän olon tunteet alkoivat olla liian suuria ja vastustaja pääsi peliin mukaan. Kuitenkaan kotijoukkue ei onnistunut parista tekopaikasta. Ensimmäisellä puoliajalla tuli hieman lisää jobin postia loukkaantumisrintamalle, kun Sami Hautakosken takareisi venähti, ja näin jo ennestään pitkä sairaslista sai jatkoa.


Toisen puoliajan alku oli tasaväkistä, mutta puoliajan edetessä peli kääntyi vierasjoukkueelle. Ottelun lopullinen niitti tuli rankkarista. Petri Määttänen asettui ampumaan. Maalivahti torjui ensin, mutta paluupallon Määttänen ampui sisään ja 0-4! Hieman myöhemmin Tuomas Nikula laittoi puoluksen nippuun ja pommitti 0-5 lukemat. Hieman ennen loppua vastustaja pääsi kaventamaan 1-5 lukemat.

DT Avaus: Mikko Sorvisto, Juho Muhonen, Sami Hautakoski (36. Benjamin Boakye), Tuomas Yrjölä, Jaakko Paakkinen (74. Jari Hyvärilä), Antti Kukkola, Tuomas Nikula, Arto Alasuutari, Petri Määttänen (70. Ala-Korpi), Petteri Kajasmaa, Kimmo Kariniemi (65. Kangaskortet)

Dream Team tähdet:

*** Tuomas Nikula ***

** Kimmo Kariniemi **

* Juho Muhonen *