Dream Team kohtasi maanantaina 7.5 Regions Cupissa kokkolalaisen Reiman, joka kävi nappaamassa 0-1 voiton Ylivieskasta.

Ottelu alkoi varsin tasaisissa merkeissä, mutta ottelun edetessä divaria korkeammalla pelaava Reima otti ottelua hiljalleen hallintaansa. Dream Teamin Lauri Peltosella oli hyvä paikka siirtää DT johtoon, mutta sijoitus meni niukasti ohi. Aivan ensimmäisen puoliajan lopulla Reiman painostus tuotti tulosta. Laidasta nopeasti annettu vapaapotku yllätti nuoren DT porukan, ja laidasta annetun keskityksen jatkotilanteesta Reima laukoi ottelun ainokaisen 16-rajalta.

Toisella puoliskolla DT pääsi pelaamaan myötätuuleen, ja yhden miehen ylivoimalla viimeiset 25.minuuttia, mutta hyötyä ei saatu tällä kertaa käytettyä. Näin Reima voitti ottelun, ja siirtyi 3.kierrokselle.

Valmennuksen sana ottelusta: Pelattiin ottelussa varsin nuorella miehistöllä, kun perjantain sarja-avauksesta kentällä oli vain 4 samaa miestä. Haluttiin antaa pelikokemuksta nuorille miesten peleistä. Sarjaottelut jatkuvat lauantaina HBK vastaan, jolloin näistä nuorista osa saattaa olla jo silloin mukana.