Dream team haki työvoiton myranilta. Vastustaja koostui isoista pelaajista. He pelasivatkin sääntöjen rajamailla kovaa ja pari kertaa torppasivatkin dreamteamin pelaajia aika pahasti. Pitkillä palloilla he koittivatkin hakea tilanteita. Mutta taitavampi dream team onnistui torjumaan yritykset ja tekemään itse muutaman maalipaikan enenmmän Myranin maalille.

Neljä minuuttia pelattu, kun 0-1 maalisyntyi. Topi Vellosta rikottiin rangastusalueen tuntumassa. Vaparin ampui Petri Määttänen maaliin. Vastustaja tasoitti hieman helposta rankkarista muutamia minuutteja myöhemmin. 22. minuutilla 1-2 maalin pohjusti Topi Vellonen, joka harhauitti päätyrajalla kaksi pelaajaa ja syötti Kimmo Kariniemelle maalin eteen ja maali. Vielä ekapuoliajalla kotijoukkue tasoitti 2-2:een puskumaalilla. Toinen puoliaika kohtalaisen tasaväkistä vääntämistä. Ottelun Man of the Match Topi Vellonen pääsi keskeltä läpi ja sijoitti 2-3 voittomaalin noin 53. minuutin kohdalla. Vastustaja painosti vasta pari minuuttia ennen loppua hieman, muttta muuten ottelu oli dream teamilla hanskassa.

Nyt puolustus voitti kaksinkamppailuja hyvin vaikka vastassa oli fyysisesti vahva joukkue. Kun pystyttiin pitämään palloa joukueella ja syöttöpeli onnistui kohtuudella, niin tällä kertaa pisteet lähti ylivieskaan.